torstai 16. helmikuuta 2017

Sähkönkulutus kääntyi taas nousuun Naantalissa

Pitkän hiipumisen jälkeen naantalilaisten sähkönkulutus kääntyi taas nousuun vuonna 2016, jolloin Naantalin Energia siirsi asiakkailleen yhteensä 126,7 miljoonaa kilowattituntia sähköä. Kasvu vuoteen 2015 verrattuna on reilu 3 prosenttia.

Tämä on yhtenevä koko Suomen kulutuksen kanssa. Selvimmin muutos näkyy oheisista graafeista, jossa käyränä on koko maan kulutusmuutos 1980-2016 ja pylväinä Naantalin alueen muutos 1990-2016.





Talvikuukausista tammikuu, marraskuu ja joulukuu olivat kylmiä ja se vaikutti suoraan alueemme sähkönkulutuksen kasvuun. Nähtäväksi jää, onko kasvusuunta nyt pysyvä. Kulutus kasvoi erityisesti yksityistalouksissa sekä pienyrityksissä. Teollisuuden osalta sähkönkulutus pysytteli lähes samalla tasolla kuin vuonna 2015.

Jakeluhäiriöt vähäisiä

Naantalin Energia voi olla ylpeä omasta häiriöttömyydestään: vuoden 2016 aikana ei alueellamme ollut yhtään keskijänniteverkon (20 kV) pysyvää vikaa! Tämä on poikkeuksellista, tosin ei suuria myrskyjäkään osunut pahimmalla tavalla päällemme.

Keskeytystilastoista erot löytyvät selvästi, mukana on Energiaviraston lukemat keskiarvoina vuosilta 2012-2015:
                          
                                                         Naantalin Energia       Koko maan yhtiöt

- asiakkaan keskeytysaika / vuosi     0,15 tuntia                  3,04 tuntia
- keskeytysten lukumäärä / vuosi      0,89 kpl                      7,13 kpl

Tehdyt verkostoinvestoinnit maakaapelointiin, automaation lisääminen ja riittävä linjanraivaus ovat tässä selvästi tuottaneet tulosta. Asiakkaidemme eduksi.

Aurinkoista kevään alkua!

Pasi

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Asiakkaan etu laatuvalttina


Käyttäjän kannalta paras ratkaisu on sellainen, joka yksinkertaisesti toimii, ja joka toimii yksinkertaisesti. Sähkön käyttäjän kannalta valot syttyvät katkaisijasta ja virta tulee pistorasiasta. Helppouden periaate on itselle tuttu pitkäaikaisena tietotekniikan alan yrittäjänä: tärkeän palvelun toimivuus ei saa aiheuttaa asiakkaalle vaivannäköä. Tätä on palvelumuotoilu parhaimmillaan. Neljä vuotta Naantalin Energian hallituksen jäsenenä on tarjonnut tilaisuuden perehtyä toimialaan, joka on tärkeä osa jokaisen asukkaan ja yrittäjän arkipäivää.

Toimitusvarmuutta ja palvelun joustavuutta

Muutama vuosi sitten ranskalais-suomalaiselle kouluttajaryhmälle korostettu “Pakkaathan mukaasi varaläppärin ja pari akkua” - varustusohjeen perustelut selvisivät toimiessani tietotekniikan tuotekehityksen opettajana Bangladesh’issa. Katujen varsilla olevat sähkölinjat olivat häkellyttäviä. Paikalliset vaikuttivat tottuneilta jatkuviin, päivittäisiin katkoihin ja virtapiikkien aiheuttamiin satunnaisiin konerikkoihin. Sähköt saattoivat palata minuutin tai tunnin kuluttua, mutta toisinaan kärsivällisyyttä tarvittiin huomattavasti enemmän.

Meillä pohjoisilla leveysasteilla katkoja aiheuttavat myrskyt pimentäisivät ja kylmentäisivät joka kodin hyvin nopeasti, joten sähkötolpat ovat taajaan asutuilla kaupunkialueilla nykyään harvinainen näky. Maakaapelointi on kallis investointi, jolla taataan sähkön toimitusvarmuus. Viat ja häiriöt paikannetaan aukottomasti toimivien tietojärjestelmien avulla. Naantalin Energia kykenee korjaamaan viat ripeästi - paikallisesti toimiva yhtiö voi asettaa oman kotikaupunkinsa asukkaat etusijalle. Vaikka yhtiön henkilöstöä on vähän, joustavuudella saavutetaan erinomainen asiakaspalvelu myös poikkeusolosuhteissa. Palvelun katkeamattomuus ja nopeus ovat erityisen tärkeitä yrittäjäasiakkaille, rakentajille ja teollisuudelle.

Ennakoinnissa omat haasteensa

Kilpailutilanne ja markkinat vaikuttavat jokaisen yrityksen toimintaedellytyksiin ja kannattavuuteen. Naantalin Energialla on tuotanto-osuuksia, jotka jakaantuvat niin tuulivoimaan, turpeeseen kuin muihinkin energiamuotoihin. Sähköä ostetaan markkinoilta etukäteen tehtyinä hintakiinnityksinä.
Energiatoimialalla riskien hajauttamisen mallit muistuttavat osaltaan tuttuja futuuri- ja optiomarkkinoiden toimintaa.

Ennakoinnin haasteet ovat tosin monimutkaisempia ja vaikeasti arvattavia: nopea sään kylmeneminen vaikuttaa välittömästi kysyntään, joka puolestaan saa aikaan hyvinkin voimakkaan piikin ostetun raaka-aineen, sähkön, sen hetken hintaan: hinta saattaa päivän aikana moninkertaistua. Kuluttajan sähkölaskuun äkillisellä kysyntäpiikillä ei ole vaikutusta, sillä ulos myytävän energian hinnan muutoksista on asiakkaalle ilmoitettava etukäteen.

Tuloa kaupungin asukkaille 

“Sallittu tuotto” on yksi mielenkiintoisimpia vastaan tulleista teollisuudenalan periaatteista. Yleisissä liiketoimintasuunnitelmien laskentaosioissa ei käsitettä tunneta. Energiatoimiala on tarkoin säännelty ja kannattavuudelle on asetettu yläraja, jonka laskentamallissa huomioidaan tehdyt investoinnit - kuten sähköverkon uudistamisen kustannukset - sekä vallitseva korkotaso. Mikäli yhtiön kannattavuus on sallittua parempi, tulee ylituotto palauttaa asiakkaille hinnanalennuksina.

Tässä mielessä energiayhtiön asiakkuus muistuttaa osuuskunnan jäsenyyttä. Toisaalta kaupungin, eli asukkaiden osakeyhtiö tulouttaa liikevoittonsa osinkoina omistajalleen. Näillä kaupungin kassaan saatavilla tuloilla tuotetaan kaikille kuntalaisille tärkeitä palveluja.

Avoimuus edistää tiedonkulkua

Kilpailukyky-neuvottelujen puitteissa on toivottu henkilöstön edustajan mahdollisuutta olla mukana yhtiön hallituksen työskentelyssä. Itse pidän uudistusta ja käytännön yleistymistä erittäin tervetulleena. Naantalin Energiassa henkilöstön edustajan osallistuminen on ollut toimintatapana jo kauan. Ketterässä ja joustavassa, hyvin johdetussa yrityksessä avoimuuden periaate ei ole riippakivi, vaan keskeinen toimivan tiedonkulun ja luottamuksen kulmakivi.

Valoisaa ja energistä alkanutta vuotta toivottaen,
Kristiina Sunell
Hallituksen jäsen, Naantalin Energia Oy
Puheenjohtaja, Naantalin Yrittäjät ry